Monet käyvät Tallinnassa usein, minäkin silloin tällöin. Yleensä kyllä paahdan nopeasti pois sieltä päästäkseni Saarenmaalle, mutta joskus viivähdän pitempään. Vanhakaupunki on ihana ja varmasti monet tuntevat sen sopukat ja mansikkapaikat paremmin kuin minä. Joskus käy kyllä niinkin, että näkee jonkun paikan monta kertaa, mutta menee vain ohi. Minulle tällainen paikka on ollut Olde Hansa – ravintola joka tarjoilee keskiaikaista ruokaa. Se on niin pimeä, etten tahdo mennä sisään – pidän enemmän paikoista joista näkee ulos ja valo (sikäli kun sitä on) tulee sisään.

Nyt oli mentävä sisälle saakka, sillä minut oli kutsuttu sinne suuriin juhliin. Ja että minulla oli hauskaa! Ja ruoka oli niin hyvää! Ja tarjoilu ensiluokkaista!! Ja minä olen aina ajatellut paikka on varsinainen ”turistirysä”. Ehkäpä onkin, mutta hyvin tehty sellainen.

Ravintolan vieressä on Olde Hansa –kauppa ja koska ravintolailta oli huikea, oli tietysti tutustuttava myös puotiin. Tykkäsin kovasti. Fiilis oli sielläkin kiva ja voisin koska vain ostaa esimerkiksi ihanat vihreät lasit! Mutta voi itku kun kaapit ovat jo pullollaan…. Mutta tässä pieni kuvamuisto puodista, jossa kannattaa piipahtaa.

Palvelukin oli hyvä – unohdin ostaa Saarenmaalta katajasiirappia, joka on hyvää lettujen kanssa ja jota aion käyttää, kun teen seuraavan kerran mysliä. Etsin sitä tästä kaupasta, mutta heillä sitä ollut, neuvot oli kuitenkin. Sitä löytyi Eestikaupasta viereisestä korttelista! Suosittelen kokeilemaan.

Kalli-kalli

Hanna
xoxox

Kommentit (2)

Ritva

Hei, kiitos vinkistä! Olen myöskin aina painellut kamalaa kyytiä ohi, kun olen pitänyt paikkaa turistirysänä. Eipä ole tullut mieleen, että voihan ollakin, mutta hyvä sellainen. Kokeiluun siis.

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011