Mun on pakko kirjoittaa tänne, että menen tänään tiistaina 10.4. Bodybalance-tunnille! On niin laiska olo, että varmana jotenkin huijaisin itseni jäämään sohvalle, jos en ilmoittaisi julkisesti olevani siellä tänään klo 19.00!
Menen nyt heti pakkaamaan treenikassini! (Miten se Raxu jaksaakaan mennä jokapäivä???)
Iloa päviään (ja muista jumpapata!)
Hanna
Kiireellä on inhottava tapa kaapata ihminen. Vaikka olisi vain pieni kiire jossain asiassa, se mokoma luikertelee ihmisen sisikuntaan loisen tavoin ja tartuttaa säpinän kaikkeen tekemiseen. No on pakko myöntää, että tietyllä tavalla rakastan juuri sitä! Säpinää ja poreilua, mutta se kuluttaa ja välillä on oikein keskityttävä siihen, että laskee tahdin, verenpaineen ja rauhoittuu. Muuten voi yllättää vauhtisokeus kohtalokkain seurauksin.
Pari viikkoa sitten sain Kanebon Sensai –sarjan kasvojen ihonhoitoon tarkoitetut tuotteet lahjaksi ystävältäni. Luen aina voidepurkkien ohjeet noin suunnilleen ainakin, vaikka ei niissä yleensä mitään ihmeellistä ole – korkeintaan vaan kerrotaan minkä sarjan toisen tuotteen kanssa niitä olisi syytä käyttää, että saavutetaan toivottu lopputulos. Mutta lahjatuotteet soivat mukavan yllätyksen! Käyttöohjeessa oli piirros siitä, kuinka voidetta levitetään kasvoille pyörivin liikkein. Ensin poskille, sitten nenänvartta ylös silmien ympäri, siitä otsalle ja paluu lähtöruutuun eli poskille. Tämä toistetaan kolme kertaa. Sitten oma pyörivin liikkein tehty kevyt hieronta otsalle. Molemmat tuotteet levitetään kasvoille samalla tavalla peräkkäin. Kokeilin tietysti ohjetta ja arvatkaa mitä?! Sain lahjan lahjasta, vähän kuin olisin avannut venäläisiä maatuskanukkeja! Sain minuutin meditaatiohetken jokaiseen aamuun ja iltaan. On aika uskomatonta ja hassuakin, kuinka tuo pieni riitti rauhoittaa ja vie ajatukset juuri siihen hetkeen. Se tekee sanomattoman hyvää. (Sen lisäksi mitä tuotteet tekevät iholleni, joka on kuin silkkiä vaan!)
Rauhaa ystävät!
Love
Hanna
Ihmisiä tulee ja menee elämän aikana. Jotkut pysähtyvät pitemmäksi ajaksi elämäämme, jotkut vain piipahtavat. Minä uskon, että jokaisella kohtaamisella on syy ja merkitys. Jos ystävyys loppuu, siitä toipuminen voi kestää kauan tai voi olla, että se on vain helpotus.
Reilu vuosi sitten järjestin kotonani pienen kiinnostavan tilaisuuden - aarrekarttaillan. (Tiedättehän aarrekartta jutun? Lyhyesti kysymys on siitä, että liimaa unelmien asiat paperille kuvina ja kas kummaa – asioita alkaa tapahtua!) Kutsuin mukaan kymmenen naista, joista jonkun tunsin hyvin, joku oli uudempi tuttavuus. Vain harva heistä tunsi toisensa etukäteen. En suunnitellut mitenkään kutsuttavien listaa, vaan annoin mennä tunteella. Jotenkin vaan tuli sellainen olo, että tuon pyydänkin mukaan!
Ilta oli menestys. Meillä oli tavattoman hauskaa ja nautimme paitsi lehtien kuvien etsimisestä ja omien unelmiemme kaivelusta, myös hyvästä ruuasta. Minä olin leiponut ja vieraat toivat mukanaan ihania herkkuja kukin. Mutta parasta oli seura! Viihdyimme toistemme kanssa ja naisenergiaa oli todellakin tupa täynnä. Päätimme, että tapaamme samalla joukolla uudelleen. Niin oli saanut alkunsa uusien ystävien joukko, joka on nyt ollut olemassa siis reilun vuoden. Tapaamme silloin tällöin joko jonkun kodissa tai kaupungin kahviloissa. Suunnitelmissa on mennä seuraavaksi tutustumaan yhden työpaikkaan, joka on kultasepän työhuone ja sitten lähdemme retkelle Nuuksioon ottamaan vähän happea ja keittämään nokikahvit ja paistamaan räiskäleitä.
Joukko on pikkuhiljaa kasvanut kun joku meistä sanoo, hei minulla on ystävä, joka sopisi meidän joukkoon hyvin. Ihmiset tapaavat toisiaan myös kahden kesken tai pienemmissä ryhmissä, liikunnan, teatterin ja elokuvien merkeissä. Jokaiseen tapaamiseen eivät kaikki ehdi, mutta mitään paineita ei ole. Kukin tulee kun sopii.
Olen aivan mielettömän onnellinen näiden upeiden naisten ystävyydestä ja kaikesta mitä se on antanut minulle ja meille kaikille. On hyvin kiinnostavaa nähdä millainen elämänkokemus tällaisessa joukossa on. Minkä ikäisiä olemme saatat miettiä? Ei aavistustakaan! Tarpeeksi vanhoja ja aina nuoria! Haitari on leveä – meitä yhdistää joku muu, en osaa selittää mikä. Kiinnostavaa on se ilo joka on läsnä samalla kun piirissä on myös kipeitä asioita. Vai onko ne kipeitä? Elämää ne ovat – eikä siitä kukaan selviä läksyittä.
Vähän aikaa sitten huomasin, että olen yksin kotona koko viikonlopun, siis ilman häiriötekijöitä, ja päätin kutsua ihanat naiset pullakahville lauantai-iltapäivänä. No tuoretta pullaa ei voi kukaan vastustaa ja aika harvoin sitä tulee leivottua, joten koko joukko naisia tuli istumaan yhteisen pöydän ympärille, josta ei kaloreita eikä naurua puuttunut! Laitan teille muutaman kuvan niin uskotte!
Hyvää pääsiäistä!
Love
Xoxoxox
Hanna
Voi että tulin iloiseksi, kun kävin äsken sokeripurkilla aikomuksena karistaa hiukan makeutta mun viilin päälle! Tytär oli piirtänyt sokerin pintaan hymiön, joka paljastui kun avasin kannen. Siinä sen näkee, ettei ilonaiheiden ja yllätysten tarvitse niin suuria olla! Pitkän aikaa olen tässä jo ilosta hyrissyt, kun yksikseni työpöydän ääressä kirjoittelen - vain yhden hymiön tähden!
Mutta onhan se niin, että hymiön takana on kaunis ajatus. Pienet yllätykset kunniaan siis!
Taidankin kauppareissulla ostaa vähän suklaamunia ja jakaa niitä ihan yllättäville tahoille tänään. Eikös se ole niin että suklaa jos jokin on terveellistä ja jos sen vielä yhdistää iloon ja yllätykseen niin ollaan jo ihan maksimisuorituksessa?
Takuulla on :)
Have a happy day!
