Lehmät ja minä

Rakastan lehmiä, en tiedä tarkalleen miksi, mutta kun ajelen maaseudulla Suomessa tai muualla, rinnassa läikähtää aina niin lempeästi, kun näen lehmiä laitumella. Viime kesänä ajelin yksin Virossa ja kun kukaan ei ollut hoputtamassa, pysäytin moottoripyöräni laitumen laidalle ja kaivoin kameran taskustani. Suuri ruskea lehmä oli lähellä aitaa ja tuli tervehtimään. Räpsytin kameraa taukoamatta, kunnes pistin sen taskuuni ja uskaltauduin koskemaan sen aika isoa päätä. (Pelkään eläimiä – haluaisin oppia ratsastamaan, mutta taivas – on ne hepat isoja!) Muistin koulusta biologian tunneilta, kuinka Nöppäri, meidän opettajamme, kertoi että lehmän kieli on hauskan tuntuinen ja kuinka vasikat olivat imeneet hänen kättään lapsena. Pidin vielä hetken kättäni lehmän turvalla ja sitten – iiiiik! Se nuolaisi minua! Hahahhaha! Sen kieli oli todella karhea ja olin onneni kukkuloilla!

Maito sen sijaan on ollut ongelmani 17-vuotiaasta asti. Silloin todettiin laktoosi-intoleranssi ja no, tiedätte mitä se merkitsee. Hankalaa elämää. Vähän ennen joulua kävi kuitenkin niin, että pääsin luomaan uuden suhteen maitoon. Aloitin dieetin, johon ei kuulunut lainkaan hiilihydraatteja eikä rasvaa, mutta erilaisia maitotuotteita kylläkin. Ihmetykseni oli suuri, kun maito ei aiheuttanutkaan mitään vatsavaivoja. En välitä tietää mistä tämä johtuu, sen sijaan latkin maitoa juomana ja syön sitä eri muodoissaan suurella ilolla. Paras aamiaiseni on luonnonjugurttia luomuna maustettuna parilla lusikallisella leseitä, mysliä ja mustikoita ja tirauksella hunajaa. Syödessäni kiitän kauniita lehmiä!

Olisiko syy lehmärakkauteen se, että olen itsekin vähän lehmä, horoskooppimerkkini kun on härkä? Härkiä luonnehditaan luonnehoroskoopeissa monilla imartelevilla ja vaihtelevilla hyveillä, mutta yksi ominaisuus on aina mukana – kauneuden kaipuu ( ja rakkaus ylellisyyteen…shhhhhh). Tästä löytyy mainio aasinsilta uudelleen käyttöön otettuihin navetoihin. Monen kauniin maalaistalon pihapiiriin kuuluu navetta tai muu maatilan hoitoon kuuluva rakennus, joka on syntynyt uudelleen sisustusliikkeeksi. Esimerkiksi Loviisan aitta Ruskolla ja Adalmiinan helmi Paimiossa. Kaksi ihanaa ja erilaista liikettä täynnä kaunista tavaraa jota niiden hurmaavat omistajattaret valitsevat meidän iloksemme. Katin sisustusnavetta Nummelassa on sisustajille suunnattu kirpputori, jonne voi viedä myyntiin turhaksi jääneet sistusaarteensa. Jokaisessa karsinassa on vuokrattava myyntipaikka ja vanhat lehmien nimitaulutkin on karsinoissa vielä jäljellä!

Eilen löysin jälleen uuden maatilakaupan, jonne eksyin vähän suunnittelemattomasti ystävättäreni Sirpan näyttäessä tietä. Kartanoputiikki Punainen tupa oli huikea yllätys! Espoosta katsoen keskellä ei mitään, pikkuisen hiekkatien päässä Lopella on vanhaan kartanon työväen asuintaloon perustettu putiikki, jossa vierähti useampi tunti! Villiinnyin täysin tästä korurasiaa muistuttavasta runsaudensarvesta, jonka valikoimiin kuului Jukka Rintalan upeuksista lähtien ihan kaikkea ihanaa. Sovittelimme Sirpan kanssa vaatteita ja koruja ja pölpötimme itsemme hengästyksiin kaiken kauneuden keskellä.

Loppi on muutenkin kiinnostava paikka. Olen löytänyt sieltä myös ihan oikean toimivan maatilan, jonka kaupasta ostan munia, jauhoja, mehuja, hilloja, vastaleivottua ruisleipää ja ranskalaista maalaisleipää. (Muistatteko edes miltä kotona tehty hillo maistuu?) Mikkolan suoramyynti löytyy Läyliäistentieltä. Taidan kesällä tehdä Lopen suuntaan moottoripyöräretken ja kerron kaikki seudun mansikkapaikat täällä teille!

Nostan hattua teille rohkeille yrittäjille, jotka pelastatte vanhat kauniit rakennukset ja suotte meille härille ja muille kauneutta rakastaville elämyksiä ja iloa!

Ammmmmuuuuu!

Hanna