Miljoonia kiloja ruokaa menee hukkaan ja eniten juuri kodeissa. Tosi surullista. Ja ihan tätä päivää. Kun minä olin pieni tyttö, meillä oli aina alkuviikosta tarjolla ’tähtiruokia’ eli ihanan äitini edellispäivien tähteistä valmistamia ruokia. Tähtiruokapäivä oli siis aina yllätyksiä täynnä. Yksi varsinainen perinneruoka on jäänyt mieleeni ajalta jolloin olen ollut ehkä neljän, viiden vanha. Sitä valmisti Maija-täti, Kalle-enon vaimo ja se oli nimeltään leipäressu! Siinä kuivuneet leivät kastettiin maitoon ja paistettiin voissa. Herkku pisteltiin poskeen lämpimänä, eikä se juuri höysteitä kaivannut. Parhaita olivat tummat leipäpalat.

Leipäressua en valmista, mutta kuivat leivät säästän sukulaistytön hevoselle. Korppujauhoksikin olen niitä jauhanut, tuntuu niin pöhköltä heittää niitä pois. Reseptivihkossani on kuitenkin muutama perheemme suosikkiherkku, jotka valmistetaan mustuneista banaaneista ja parasta ennen –päivän ohittaneista maitotuotteista.

Banaanikakku on mainio herkku, jota voi varioida kaappien kätköistä löytyvillä pussinpohjilla ja banaaneilla joissa on mustia pilkkuja (tyttäreni eivät syö näitä parhaimmillaan olevia banaaneja, vaan arvostavat aivan keltaisia ja siis oikeastaan raakoja hedelmiä) Jos leipomispäivä ei onnistu kun banaanit vetelevät viimeisiään, ne voi laittaa pakastimeen odottamaan sopivampaa hetkeä. Laitan ne puolikkaina muovipussiin niin ne on helppo pursottaa ulos kuorestaan leivottaessa. Ne muuttuvat pakkasessa aivan pikimustiksi, mutta se ei lainkaan haittaa. Kakkuun voi lisäillä myös erilaisia pähkinöitä ja sokerien laatuja voi vaihdella sen mukaan mitä kaapissa on. Kerman sijaan olen käyttänyt jugurttia, maitoa, piimää ja kermaviiliä – kaikki käy.

Toinen suosikkiruoka on Maailman paras pannukakku – lohturuoka vailla vertaa. Pannaritaikinaan voi laittaa kaiken valkoisen maitoa muistuttavan jonka päiväykset ovat menossa – tai kenties ovat jo menneet – vanhoiksi. Kerran tein pannarin käyttäen nesteenä ainoastaan juhlista jäänyttä kuohukermaa! Lapseni eivät tienneet mitä söivät, mutta lauloivat kuorossa, että ÄITI!! Oot ylittänyt itsesi! Hihihihi No kyllä kai! Kermapannukakkua!
Pannariin voi myös lisätä puuronrippeet, jauhettuja pähkinöitä ja hedelmäkorissa rypistyviä omenoita viipaleina tai raasteena. Suolaisiin pannareihin voi raastaa kesäkurpitsaa, porkkanaa, juustoa tai lisätä kinkkukuutioita ja hyvää tulee!

Tässä reseptit Maailman Parhaaseen Pannukakkuun ja Banaanikakkuun

Maailman paras pannukakku

7,5 dl maitoa (tai maitoa ja piimää, kermaa, rahkaa jne)
3 dl vehnäjauhoja
3 kpl kananmunia
0,75 dl hienoa sokeria
vaniljasokeria ja/tai kardemummaa
1,5 tl suolaa
75g sulatettua voita

Vatkaa munien rakenne rikki. Mittaa muut aineet joukkoon ja sekoita. Anna taikinan turvota 10 min. Kaada taikina voideltuun tai leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista uunin keskiosassa 225 asteessa noin 30 min

Rasvan voi jättä pois tai määrää vähentää jos haluaa. Lisätä voi: vaniljasokeria tai kaardemummaa.

Banaanikakku

3 kpl kananmunia
3 dl sokeria (käytän usein vähintään puolet ruokosokeria, muscovadoa, fariinia tms tummaa aromikasta sokeria)
1 dl kermaa (käytän yleensä luomukermaviiliä tai soya kermaa)
150g sulatettua voita
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria (kardemummaa, kanelia)
2-3 banaania (mielellään tosi kypsiä)
(pähkinötä ja/tai suklaarouhetta)

175°C noin 1 tunti

vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää voisula ja kerma/kermaviili tms ja sitten keskenään sekoitetut kuivat aineet varovasti sekoittaen. Murskaa banaanit haarukalla (meillä kotona sitä kutsuttiin ’tilsimiseksi’) ja lisää joukkoon viimeiseksi. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengas tai leipävuokaan ja paista uunin keskiosassa.

Tämä kakku on hauska siksi, että sitä voi vähän sävellellä mielialojen mukaan. Lisään usein kourallisen tai kaksi erilaisia pähkinöitä, kardemummaa ja kanelia, jolloin se muistuttaa amerikkalaista banaanileipää (outo nimi makealle kakulle!)

Herkullista päivää

Love xoxoxo

Hanna

PS Anteeksi, että kuva valmiista kakusta puuttuu - saatan lisätä sen myöhemmin!

Kommentit (1)

Victoria

Moi,
Olen samamieltä sinun kanssa. Tummunet banaanit ovat parhaita. Poikani 12 v on niin nirso, en tiedä mistä hän oppinut elintarvikkeiden viimeinen käyttöpäivä tarkastuksen? Ei syö maitotuotteita jos vaikka paketissa on ilmoitettu se sama päivä kun on nyt. Huomasin myös että nykyään kaikki leivät homehtuu aika nopeasti, joten pidän leivät jääkaapissa. Lapsenä mäkin söin siitä vanha maitopulla, se oli niin herkkulista, mutta kun nyt tein omille lapsille, oli kyllä nenä vinossa. Söin kaikki itse ja voi taivas kun oli hyvää. Ihanaa lapsuus minullakin oli, vaikka tuntuu että kaikista olikin vähän pula. Onnea oli se että äiti oli keittiössä töissä ja toi välillä tähteitä sieltä. Nykyään jämäruotka heitetään roskiin. kaikkialla. Jos teen kotona ruoka ja siitä jää, laitan sen jääkaappin ja syömme sen seuraavana päivänäkin tai siitä seuraavana. Välillä meillä on sellainen ruokasekarorto pöydässä, vähän niin kun olisimme piknikillä. Kaikki saa ottaa siitä sun tätä. Miksi kouluissa tai työpaikan ruokalassa siitä ei tehdä? Kummalista touhua nykyään on, ja ne deriktiivit on ihan päin prinkkula. Mutta mukavaa päivän jatkoa sulle ja ihanaa kevättää. Terveisin, Koralli

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011