Saarenmaan juhannus  kuulostaa taianomaiselta ja romanttiselta. Monen mieleen tulee Georg Ots ja Saarenmaan valssi. Ja sadunhohtoa siinä onkin. Saarenmaan luonto on ihmeitä täynnä. Iltahämärissä rynnistävät villisiat ja arkana pälyilevät peurat, taivaalla kaartelevat haukat ja kotkat, Väike Väin -salmen laineissa valkoisena hohtavat sadat joutsenet, jättikokoiset etanat, tienvarsilla ja lehdoissa kukkivat orkideat, sinisinä merinä aaltoilevat sinivuokot, keltaisina loistavat kevätesikot ja tienvarsien villiomenapuut. Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin – Saarenmaahan on helppo rakastua ja sinne haluaa palata aina uudelleen, lähtiessä jää ikävä. Saarenmaan juhannuksessa parasta on ihmisten aitous ihanan luonnon keskellä.

Osa koko saaren hurmaa on juuri ihmisten aitoudessa ja minuun vaikuttaa vahvasti myös tietoisuus saaren historiasta. (Kuresaaren Piispanlinnan museo avaa historiaa mielenkiintoisella tavalla, jos sattuu saarelle sadepäivänä kannattaa tehdä elämysmatka entisiin aikoihin ja nähdä esimerkiksi se pieni soutuvene, jolla kokonainen perhe on paennut Neuvostoliiton miehityksen aikaa Ruotsiin)

Juhannus Saarenmaalla on unohtuman elämys. Jos sen haluaa kokea täytyy olla tarkka päivistä, sillä Virossa juhannus on oikealla paikallaan, eikä pakotettuna viikonloppuun kuten Suomessa. Olemme nähneet niitä jo monta, mutta yhä ne ovat samanlaisia, muuttumattomia ja tuovat mieleeni Suomifilmien juhannusjuhlat ja lavatanssit. Oman kylämme juhlaa vietetään katajaa kasvavalla rannalla jonne on tehty valmisteluja jo useita päiviä. Juhla alkaa iltapäivän lentopalloturnauksella. Tasaiselle nurmikentälle on tuotu hienoa hiekkaa ja kentän rajat on maalattu nurmelle. Muutamia tunteja kestävä turnaus on tärkeä ja pelaajat ovat tosissaan. Ohjelmistoon kuuluu myös pukkitappelua, köydenvetoa, huopatossunheittoa ja voimamieskisa. Huopatossu lentää välillä pari metriä ja välillä kymmenen. Kisan voittaa teinikäinen poika, kakkos- ja kolmossijat menevät samanikäisille tytöille. Voimamieaskisaa on hurja seurata. Vantterat miehet nostavat kahvakuulaa tosissaan. En osaa arvioida kuulan painoa, mutta ehkä se painaa 20 kiloa. Se on tosi iso ja tyylejä kuulan heilautukselle pään yläpuolelle on yhtä monta kuin kisaajaakin. Voittaja nostaa kuulan 61 kertaa käsivarsi suorana ilmaan. Haluaisin mennä koittamaan, mutta en kehtaa. Viimein yksi nainen menee ja nostaa kuulan kahdella kädellä, mutta se nousee vain vaivoin puoli metriä! Onneksi en mennyt! Mitähän se oikein painaa?? Korkean tolpan nokkaan on kiinnitetty pullo olutta ja sen saa se ken ensimmäisenä kiipeää korkeaan tolppaan ilman mitään apukeinoja. Mitä tuumaatte, eikö kuulosta hauskalta? Musiikista pitää huolta kaksi haitarin soittajaa ja sellisti. Tärkein tapahtuma on tietysti jättiläiskokoinen Juhannuskokko, joka sytytetään iltaseitsemältä. Myöhemmin illalla tanssitaan ja toki paikalla on koju josta saa ostaa virvokkeita. Ihmiset ovat pukeutuneet varsin arkisesti verkkareihin, farkkuihin ja muihin rannalle sopiviin asuihin, joiden läpi hyttyset ei pistä eikä merituuli puhalla. Paikalla on koko kylän väki kirjaimellisesti vauvasta vaariin.

Tunnelma on hauska. Joku on hiukan maistissa, lapset tanssivat, voimamiehille hurrataan ja joillakin on mukana kunnon eväskori. Kaikenlainen hienostelu ja teennäisyys puuttuu kokoperheen juhlasta. Ihmisiä tulee ja menee. Kaikilla on hauskaa ja leppoisaa. (Jos haluat nähdä kuinka tyttäreni Kirsikka näki saman juhlan katso ihanat kuvat täältä!)

Siinä kokon lämmössä ajattelin, että onkohan tällaisia kyläjuhlia enää Suomessa lainkaan? Viritteleekö kukaan vanhoja leikkejä ja osallistuvatko ihmiset niihin estoitta, kuten Saarenmaan rantaniityllä? En ainakaan minä ole nähnyt ilmoitusta moisesta hauskanpidosta Espoon laitamilla. Voin toki olla väärässäkin, ja toivottavasti olenkin. Olisihan se mukava tapa viettää mittumaaria koko kylän voimin – oli se kylä sitten kaupungissa tai maalla. Mukaan mahtuisivat kaikki. Kenenkään ei tarvitsisi miettiä yksin kotisohvalla istuen omaa yksinäisyyttään vaan saattaisi jakaa taikayön naapurien kanssa yhdessä vaikka petankkia pelaten tai köyttä vetäen. Jo juhlan valmistelut olisivat mukavaa puuhaa. Vai onko niin onnettomasti, että on liian kiire? Kannattaa muistaa että hyvät jutut ja uudet perinteet alkavat monesti pienestä. Kun kaksi perhettä järjestää taloyhtiön pihalle avoimet juhlat alkaa joukkoa kertyä vuosittain enemmän. Yhteisöllisyys, jota peräänkuulutetaan ja jonka voima hyvinvointia lisäävänä on niin kovin tärkeää, kasvaa ja nekin jotka eivät mökkielämää vietä voivat viettää riemuisan hetken yöttömän yön sylissä.

Virossa juhannus jatkuu 23.6. vietettävällä Voitonpäivällä. Olen kertonut siitä täällä aiemminkin. Tänäänkin naapurin Sirje ja Leida toivat meille Votoinpäivän tulen, jonka presidentti oli sytyttänyt Tallinnassa, josta se kuljetetaan kaikkialle Viroon - myös meidän taloomme, jossa nyt kirjoitan tätä sillä samalla tulella sytytettyjen kynttilöiden valaistessa hämärää ja sateista kesäkuun yötä.

Toivottavasti olet tehnyt taikoja ja kesäsi on onnentäyteinen!

Hanna
xoxoxox

J.K. Kuten sanottua Saarenmaalta, kuten varmaan kaikista lomaparatiiseista, on vaikeaa lähteä pois. Niin nytkin. Kaikki on siivottu, tavarat on korjattu pois ja talo on niin kaunis. Ja yhtäkkiä alkaa naurattamaan!! Sisustustoimittajan unelma! Talo joka on kauniisti sisustettu, eikä esillä ole ole ainuttakaan väärää esinettä, vaatekappaletta, laturia tai läppäriä!! Tää on niin kreisiä! Talo on kauneimillaan tyhjänäkö?  TOTTA! Lukuunottamatta niitä hetkiä, kun ison pöydän ympärillä on joukko rakkaita syömässä. Mun täytyy olla hullu!

Suukkoja!

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011