ruusunmarja jonka sisällä lymyää kutituspulveria!

Haastattelin viime viikolla keittiömestaria, joka on erikoistunut luomuruokaan ja käyttää ravintolassaan villiyrttejä. Hän kertoi keräävänsä yrttejä kotinsa läheltä, puhtaista metsistä ennen töihin tuloa. Nimeltä hän mainitsi mm. ketunleivän, suolaheinän ja kallioimarteen – kaikki lapsuudesta tutut metsien makupalat!

Kun olin pikkutyttö keräsin aina ensimmäiset leskenlehdet äidille ja seurasin silmä tarkkana koska sinivuokot tulevat ja ehtivätkö valkovuokot kukkaan ennen äitienpäivää. Äitini rakastaa kukkia ja on siirtänyt rakkauden minuun ja minun tyttäriini. Mutta kukkien ohella asiaan kuului paljon paljon muutakin. Lähdimme usein aamuisin niitylle keräämään kukkia ja tietysti äiti kertoi kukkien nimet niitä kerätessämme, se oli ihan kivaa, mutta parasta oli kun sai maistella noin vain maassa ja mättäillä kasvavia kasveja! Ketunleipiä, suolaheinää ja rannoilla rehottavaa vahvaa ruohosipulia. Kaikkein jännittävintä oli kuitenkin nyhtää kallioimarre juurineen kallionkolosta, raaputtaa juuri puhtaaksi ja imeskellä sen lakritsan makua! Karkkia suoraan maasta! Sehän oli unelmaa.

Metsässä käytiin paljon. Siellä suunnistettiin ja sienestettiin. Sieniretkille mukaan tuli koko perhe ja auton takaluukussa odotti retken kohokohta – kahvia ja voileipiä. Selvää on, että siinä tulivat tutuksi metsät, yrtit ja tietysti ne sienet.

Koti pihallakin kasvoi kaikenlaista hauskaa. Salaatteihin ja kakkuihin laitettiin krassinkukkia ja orvokkeja. Myös ruusunmarjoja kerättiin pitkästä Hansaruusu aidasta, joka kasvoi pihallamme. Mutta niitä keräsin ystävieni kanssa. Kun kiulukoita oli kasassa muutama kourallinen otettiin pienet veitset. (Äidin kauhuksi ne hienot punapäiset rapuveitset, jotka olivat meistä niin sopivan pieniä ja sieviä!) Kiulukat halkaistiin ja sisältä löytyvät pienet valkoiset siemenet laitettiin tyhjään tulitikkurasiaan. Ja siinä se oli – koko rasiallinen kutituspulveria! Sitä sitten pudotettiin toistemme selkään ja se tuntui kerrassaan inhottavalta! ? Saatoimme myös järsiä ruusunmarjojen maltoa, siinä touhutessamme.

Paljon siis opittiin, kun metsässä ja pihoilla touhuttiin yhdessä vanhempien ja kavereiden kanssa. Hauskaa on se, että huippukokki käyttää samoja juttuja kun mekin – tosin paljon jalostetummin tietysti. Hän osaa käyttää noita tuttuja elementtejä ihan uusilla tavoilla. Mutta nuoret ovat kovia oppimaan ja olen huomannut, että he ikään katsomatta lähtevät mielellään metsään, kun vain esittää asian oikein. Murrosikäisenkin saa mukaan, kun vetelee oikeista naruista ja pyytää ajoissa. Älypuhelimien kompassi on muuten hauska apuväline metsässä, samoin sieniopas-sovellus ;) . Kun kotiin tullaan kori täynnä metsän herkkuja on lapseen ladattu paljon sellaisia sovelluksia, joita ei oikeasti saa rahallakaan sinne älypuhelimeen.

Onneksi meillä Suomessa on metsät lähellä ihan jokaista.

No niin, hus metsään siitä!

Iloa päivään!

Hanna
xoxoxox

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011