Hyvä lukijani, tänään minun piti kirjoittaa hauskoista vappuresepteistä, mutta en voikaan. On pakko kirjoittaa elämän kulisseista ja siitä kuinka kukaan ei selviä haavoitta, mutta elämä on silti ihanaa. Yleensä.

Minulla on mahtava joukko ihania ystävänaisia, joista olen kirjoittanut aiemminkin täällä (Ystävät hyvät 08.04.12). Me tapaamme aika usein. Syömme hyvää ja ehkä joku on luennoimassa meille. Olemme tehneet aarrekartat elämän unelmista. Meitä on alle 20 ja harvoin olemme ihan kaikki paikalla. Emme tunteneet toisiamme entuudestaan, vaan sattuma heitti meidät yhteen. Konkreettisesti se olin minä, mutta en ollut suunnitellut kokoavani yhteen joukkoa, josta tulisi jatkumo ja ihanien naisten piiri. En tiedä minkä ikäinen on nuorin, enkä sitä kuka on vanhin, mutta sen tiedän, että jokainen meistä on kohdannut elämässään rankkoja juttuja. Minä sairastin suusyövän, joka oli pelottavaa. Olen myös sairastanut masennuksen – vihasin sitä. Olen eronnut kerran. Pari muutakin juttua on tullut kohdalle, josta on ollut pakko rämpiä ylös – mutta täällä sitä ollaan ja iloisena keikutaan.

Yleensä, kun kertoo jollekin kohtaamastaan vaikeudesta, huomaa ettei ole yksin. Kuulijalla onkin samantapainen tarina kerrottavanaan. Kun täytin 50 pidin juhlat vain naisille, koska miehet olisivat siinä hulinassa olleet vain tiellä, lisäksi ystävättärieni puolisot eivät suureksi osaksi olleet ystäviäni, vaan jonkinlaisia mukavia taustaihmisiä. Vieraita virtasi sisään ja ilahduin suuresti, kun näin erään erityisen uuden ystäväni saapuvan. Olin halaamassa häntä tiukasti, kun hän kuiskasi kiivaasti: älä!! Peräännyin nopeasti ja hän kuiskasi: ”minulta on juuri leikattu melanooma selästä, se on vielä kipeä.” Hän näytti niin pelokkaalta ja ahdistuneelta, että rintaa kouraisi. Sanoin hänelle, että ”ahaa sultakin? Kuule multakin, mutta eri sorttia, se oli suussa. Meitä on täällä monta” Hän näytti yllättyneeltä ja tuntui kuin taakka olisi pudonnut hänen harteiltaan. Hän ei ollut yksin, erilainen.

Luin äsken Helsingin sanomista jutun, jossa ulkoisesti menestynyt nainen kertoi perhehelvetistään. Jutussa puitiin myös sitä, kuinka vaikeaa on pyytää apua ja romuttaa kiiltokuvaperheen kulissit. Meidän pitäisi muistaa se, että jokaisella ihmisellä on omat haasteensa ja vaikeutensa. Turha on kadehtia ketään tai vertailla elämäänsä kenenkään muun elämään. Se tahtoo vaan niin usein unohtua.

Minä olen kohdannut paljon kateutta ja kun olen sen huomannut olen ajatellut, että voi kuule sinua, haluatko myös huoleni? Haluatko pelätä kuolemaa mennessäsi leikattavaksi? Haluatko hymyillä ja hoitaa työsi ja olla oikeasti masennuksessa ja tuntea olevasi sisältä ihan kuollut?

Fasebook lietsoo tätä onnen autuutta vahvasti. Monikaan ei halua kirjoittaa statukseen huonoja juttuja. Halutaan kertoa hienoja, iloisia asioita. Eipä siellä lue esimerkiksi että: ”kun heräsin aamulla minulla oli niin paha olla, että tunsin olevani kuollut” tai ”makasin yöni lasten kanssa autotallissa – pelkäsin että mieheni pieksee meidät”. Ei se ole paha juttu, ettei sinne huonoja asioita kirjoiteta – mutta ei pidä luulla, että siellä majailee koko totuus. Joskus kun minulla on ollut oikein huono päivä, olen kirjoittanut jonkun aivan kreisin statuksen ja saanut aivan hulluja kommentteja. Siitä on se etu, että alkaa naurattamaan ? Ilo tuo iloa luokseen. Mottoni on: kolikolla on aina kaksi puolta. Tähän päivään mennessä, en ole kohdannut omassa elämässäni asiaa, josta en löytäisi jotain hyvääkin. Joskus sitä ei näe heti, ja joskus sen kaivamiseen tarvitaan virkkuukoukkua, mutta aina se on löytynyt.

Tähän lopuksi haluan kertoa yhden tapahtuman muutaman viikon takaa. Olin sopinut tapaamisen ystävättäreni kanssa yhteen pieneen kahvilaan. Kun tulin sisälle, hän oli jo siellä ja viittilöi vinhasti minua kahvilan perälle naistenhuoneeseen. Menin hämmentyneenä hänen perässään sinne. Hän nostaa innoissaan paitaansa ja näyttää minulle toista rintaansa. ” Kato, eiks oo mielettömän kaunis!?” häneltä oli leikattu rintasyöpä seitsemän vuotta sitten ja siitä pitäen toinen rinta oli ollut poissa. Nyt hänen reisistään oli imetty rasvaa ja muotoiltu siitä uusi rinta poistetun tilalle. Mikä mieletön hetki! Olin kuulemma ensimmäinen, jolla oli kunnia nähdä tuo ihme – uusi rinta! Oli oikeasti otettu ja onnen kyynelissä. Siinä sitä oli tragediaa, komediaa, ystävyyttä, iloa ja surua samassa hetkessä.

Sen sanon teille, että ikinä ette tiedä mitä muiden paitojen alle kätkeytyy. Olkaa onnellisia ja kiitollisia ihan kaikesta mistä ei tarvitse olla surullisia. Jakakaa iloa ja myötätuntoa kaikille joita kohtaatte. Koskaan ei tiedä kuinka paljon yksi hymy voi saada aikaan. Ja muistakaa, ettette todellakaan ole ainutlaatuisia murheissanne. Ja yhtälailla, jos jollain on aina paremmin kuin itsellä, niin jollain on myös aina huonommin.

Ihanaa vappua sinulle!

Rakaudella
Hanna

Kommentit (9)

Minna

Hanna, niin nätisti ja totuudenmukaisesti elämän arjesta myös niistä ikävistä asioista kerrot :) Pakko koskettaa...tämä jos mikä on "iholla oloa" parhaimmillaan <3. Älä murehdi eilisestä äläkä huomisesta vaan nauti tästä hetkestä nyt ja aina! kiitos <3. Iloista vappua kaikille simasuille !

Lintupieni

Voi Hanna, miten hienosti sanasi asetat. Kiitos sinulle ja aurinkoista vappua, toivoo Lintupieni

Natukainen

Ihana kirjoitus, ja totta on, että kulissielämää on melko monella. Mutta onneksi sosiaalisessa mediassa voi keskittyä niihin myönteisiin asioihin, kun synkkiä on jo tarpeeksi muualla! Hyvää vappua :)

NiKsu

Kiitos tästä kaikesta. Tunsin kuuluvani joukkoon...kerrankin. Kulissit ovat tässä matkan varrella romuttuneet melkoisella ryminällä ja tällä hetkellä on pakko elää rehellistä elämää - niin kipeää kuin se välillä tässä monien kulissien maailmassa onkin. Kiitos myös sille ihanalle ystävälle, joka linkitti tämän sinne feispuukkiin :D.

Mia

<3 Ja on hyvä muistaa, että kun elämässä on vaikeaa, niin sen kiltimpi pitää olla itselle! <3

lauriina

Kaikkien olisi hyvä muistaa,että meitä kaikkia on elämä koetellut huonosti,niin kuin hyvinkin.Meidän ei pidä olettaa mitään toisesta ihmisestä,tietämättä hänen elämästään....annetaan kaikille mahdollisuus ja puhutaan huonoistakin asioista ääneen,se auttaa ehkä toista ymmärtämään,ettei ole yksin asian kanssa ja ettei tarvitse hävetä tapahtunutta...tämä on elämää ihanaiset

Hanna N.

Hei ihana kaimani!

Tänään vasta oli aikaa lukea tämä juttusi ? Kiitos siitä Hanna! Tiedät kuinka piiiiiiiiitkäsanainen yleensä olen, mutta nyt lyhyestä virsi kaunis:
Vappuna vietettiin veljeni häitä :) ja viikko vapun jälkeen tuli valvottua, kun jännitin ja pelkäsin niin kamalasti keskosena syntyvän tyttärenpoikani maailmaantuloa ja tulevaa melanoomatarkastustani.. Lauantaina syntyi kaksikiloinen, terve, ihana poika ja maanantaina läpäisin viisivuotis-melanoomatarkastukseni puhtain paperein :))) NYT VOIDAAN KUNNOLLA HALATA!!! ...ja isot halit ihan kaikille teille muillekin :)

virpi

Kiitos Hanna, että kirjoit aiheesta ja puit meidän monen ajatukset sanoiksi .

Virpi

hanna.sumari@kolumbus.fi

Ihania palautteita! Ihania ihmisiä!
Onnittelut Hanna N puhtaista papereista ja kiitos sekä anteeksi, kun käytin tarinaasi <3 En unohda sitä halausta koskaan!
Haleja kaikille

Hanna S

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011