Kuuntelin radiosta jotain iltapäiväohjelmaa autoa ajaessani tässä yhtenä päivänä. Naisjuontaja oli sitä mieltä, että ihminen saa olla välillä pahalla tuulella ja torjua työpaikalla ihmiset läheltään, näyttää hapanta naamaa ja olla aito oma itsensä – tietysti hyvän käytöksen rajoissa, hän sanoi. Siinäpä se! Suoraan villakoiran ytimeen ammuttu! Olisin mielelläni kuullut lisää siitä, kuinka hyvän käytöksen rajoissa saa kiukutella.

Kun olin ensimmäisiä kertojani USA:ssa olin seota siihen how are you? –hokemiseen ja tervehtimiseen kaikkialla. Viimeisenä matkapäivänä San Franciscossa olimme tavaratalossa ja mieheni osti lenkkitossut. Olin aivan poikki, en hymyillyt kenellekään ja vetäydyin liikkeen reunamille odottamaan, että hän saa maksettua tossunsa. Mieheni tuli kesken maksun luokseni ja kertoi, että nuori poika kassalla oli kysynyt onko hän loukannut rouvaa jotenkin. Rouva väänsi nopeasti esille parhaan hymynsä, meni pojan luo, pyysi anteeksi ja kertoi olevansa vain aivan poikki ja vannoi kaiken olevan oikein hyvin. Thank you. Have a nice day. Thank you. You too. Thank you. Siinäpä se! Oppi oli saatu ja otettu vastaan. Kiitos sinulle Nike-myyjä edelleen.

Kulttuuri on rapakon takana toisenlainen kuin täällä. Monet arvostelevat sitä pinnalliseksi ja sanovat, etteivät kukaan siellä oikeasti tarkoita tietää mitä sinulle kuuluu. No ei todellakaan! He vain haluavat huomioida että olet siinä. Hei, olen nähnyt sinut, et ole näkymätön.

Eräs ystäväni sanoi kerran, kun puhuimme tästä, että hän rakastaa asua Jenkeissä, kukaan postivirkailija ei pilaa sinun päivääsi happamalla naamalla. Se on epäkohteliasta. Vaikka olisit allapäin, hymyilet ja sinulle hymyillään. Mielestäni on aivan turhaa sanoa, onko se aitoa vai ei. Se on kohteliasta ja rakastan sitä. Sitä paitsi kaikkihan sen tietää että hymy tarttuu. (Ja on paras ryppyterapia!!!)

Tällä viikolla kaikki aikatauluni heittivät ulkopuolisista syistä kuperkeikkaa ja pelkäsin, etten selviä seuranneesta sotkusta hyvin. Stressaannuin. Äitin joka on 86-vuotias pyysi samaan syssyyn apuani. Totta kai menin auttamaan, mutta suutuin hänelle. Rähjäsin. Tulin kotiin ja häpesin silmät päästäni. Kello oli paljon, enkä tohtinut soittaa ja pyytää anteeksi. Kun seuraavana aamuna soitin, äiti nauroi ja sanoi, että oli antanut anteeksi samaan aikaan, kun kiukun sanat ryöppysivät suustani. (Voi äiti! Se on äideissä ihanaa, vieläkin.) Kerroin tietysti hänelle kiukun todellisen syyn, joka oli ihan muualla kuin hänessä. Siinäpä se. Kun kiukuttelemme, se osuu harvoin sinne minne sen kuuluisi. Joskus itseemme, joskus johonkin toiseen. Asiaan jota emme juuri sillä hetkellä voi muuttaa. Sitä kutsutan myös stressinsietokyvyksi.

Oikeus kiukutella ja olla huonolla tuulella aitouden nimissä on roskaa. Niin ei sovi tehdä. Se on huonoa käytöstä. Välillä lipeää, mutta sitä on syytä pyytää anteeksi ja antaa selitys. Ja siitä on syytä pyrkiä eroon. Kotona, työpaikalla, liikenteessä, kassajonossa.

Hei – hymyllään kun tavataan – kaikille!
Pus

Hanna ?

Kommentit (7)

Nina Eklund

Nå mutta mehän hymyillään AINA kun tapaamme!
Minä hymyillen koska olet niin ihana höpöttäjä, ja sinä ehkä hymyillet koska saat sieniä :)

Pus ja terkkuja!

Mira

Hanna, hieno kirjoitus. Kysymys kuuluu, mikä on aitoa itseä. Oma kokemukseni on se, että aidoimmillani olen todella iloinen ja rakastava. Huonoja fiiliksiä tulee huonoista ajatuksista ja uskomuksista, jotka on sitä kierrätettyä roskaa korvien välissä. Niistä voi onneksi oppia luopumaan tietoisesti. Lisäksi osa ihmisistä on luonnostaan iloisempia ja positiivisempia, joka voi tuntua muista teeskentelyltä tai ainakin ärsyttävältä. Kun ilo ja rakkaus purskuaa sisältä, sitä haluaa levittää muillekin, pidättelemättä. :)

Maiju

Itse olen sellainen, että olen koko ajan naama messingillä... Kuulin jossain vaiheessa kun eräs ihminen sanoi toiselle, että tällaisilla ihmisillä täytyy olla pimeä puoli...kukaan ei voi olla aina positiivinen... Sitä pimeää puolta siis odotellessa... ;)

Hanna Sumari

Juu ei o pimeitä puolia muita kuin ne jotka kaikki näkee! :)
Mutta olen minä surullinenkin välillä. Tosi surullinen. Mutta tuskimpa se eräs tyyppi tarkoitti surua. Varmaan hän ajattelee, että on oltava äkäinen ja negatiivinen. No ei ole pakko.

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011