Kokkaaminen on ihanaa, trendikästä ja rentouttavaa, eikö vaan? Paitsi silloin, kun kaikki menee ihan pieleen. No siis, tässä kävi nyt niin, että tein jotain keittoa ja siitä tuli ihan hirveen pahaa. Aah se on niin turhauttavaa. Arvaan ettei kukaan teistä ole sitä koskaan kokenut, mutta minulle käy aina välillä niin, että ruoka jota teen on pahaa. Tyttäreni Carolina muistaa esimerkiksi hyvin yhden kamalan lasagnen, jota tein kerran, kun hänen kaverinsa oli meillä. Se oli vaan yksinkertaisesti ihan hirveää. Sain lapseltani ’katseita’ kun hän yritti syödä sitä. Hahahaha!! Kyllä se nyt naurattaa, mutta se hetki kun tajuaa, että ei tätä sotkua syö naapurin labradorin noutajakaan, on kyllä ihan hirveän ikävä. Kaikki vaiva turhan takia. Kaikki hyvät aineet roskiin. Buuuu!

Kiersin työni takia syksyllä Suomen 50 parasta ravintolaa (joo – superkiva työ! Nams!) ja näin kuinka maan parhaat keittiömestarit ja kokit tekevät työtään. Se oli kiehtovaa. Kaikkein kiinnostavinta oli nähdä heidän intohimonsa rakastamaansa työtä kohtaan ja se kuinka he kunnioittivat ruoan raaka-aineita. Kyllähän me olemme kaikki kuulleet kuinka he puhuvat näistä asioista TV:n kokkiohjelmissa, mutta kun sen näki itse siinä ihan kyljessä seisten, niin se oli pakko uskoa. Sen huomasi siitä kuinka he koskivat raaka-aineisiin ja kuinka he katsoivat niitä. Pidin siitä.

Kun katselin sitä tekemääni soppaa ja mietin miksi se oli pahaa tajusin kyllä syyn. Minua ei ollenkaan huvittanut tehdä sitä ruokaa. Se oli vaan pakko tehdä ja olisin halunnut tehdä ihan muita juttuja. Ja siitä ei kyllä tule mitään hyvää jos pakolla vääntää. (Rutiini on eri juttu). Ja kääntäen, jos teet ruokaa rakastaen, siitä tulee kyllä hyvää. Ilman mitään ihmeellisiä kommervenkkejä. Rakkaus siirtyy kokkaajan sydämestä kauhaa pitkin pataan – suloista!

Mutta ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin. Ja tässä tapauksessa hyvää tulikin sitten monta lautasellista. Päätin lähteä ystäväni kanssa ulos syömään ja saamaan virikkeitä.

Varasimme pöydän Groteskista Ludviginkadulla. Groteskin ilmapiiri on rento ja lisäksi heille on avattu uusi  viinibaari, jossa saa tapaksia. Niinpä me sitten istuimme viinibaarissa. Sinänsä huvittava paikka meille, koska ystäväni ei pidä viineistä ja minä en pidä viinin juomisesta! Mutta viinistä viis – tapakset kiinnostivat nyt enemmän.

Pienet annokset olivat sanalla sanoen superherkkuja. Herkkumakupaloja. Kokemuksia. Ja ne olivat niin sieviä, että otin niistä kuvat. Tein sen kyllä puhelimeni kameralla, jolla ei nyt hämärässä ravintolassa saa kaikkein upeimpia kuvia, mutta laitan ne tähän silti. Paras annos oli kateenkorva ja hyvänä kakkosena tuli osteri. Voi tavatonta mitä herkkuja!

Onneksi jaoimme tapasannokset, koska pöytä oli varattu ravintolan puolelta ja varsinainen ruoka oli vielä syömättä. Sitä paitsi ystävän lautaselta syöminen on kivaa, siten saa maistaa niin paljon enemmän kaikkea. Ystäväni ei kyllä tykkää siitä ollenkaan, mutta ei hän kapinoinut tällä kertaa.

Olimme ostaneet illallisen ’kaksi yhden hinnalla’ systeemillä ja siihen kuului yllätysmenu. Ne ovat minusta loistava idea.  Tykkään antaa ammattilaisten päättää. Ihan samalla lailla heittäydyn kosmetologin, kampaajan, meikkaajan, lääkärin, naprapathin, hierojan jne käsittelyyn. He kai ammattilaisina parhaiten tietävät mikä on minulle parasta. Useinhan ravintolassa käy niin, ettei oikein osaa päättää. Sitten kysyt tarjoilijalta, että mikä tänään on parasta. Mitä kuulet vastaukseksi? ”kaikki meillä on hyvää” Se on niin typerää! Mutta jos valitsee yllätysmenun, välttyy sekä valinnan vaikeudelta että annoskateudelta!

Alkupalana oli maa-artisokkakeittoa. Kävi tuuri, sillä se on minusta ihanaa. Nyt se oli höystetty paahdetuilla possukuutioilla. Sen kanssa oli tarjolla talon leipää ja sitä kehuessani sain kuulla että he tekevät itse myös gluteenittoman leivän. Pyysin saada maistaa sitä ja ilahduin, sillä se oli todella hyvää. Ne kun tuppaavat olemaan aika kamalia. Pääruokana oli trendikästä pitkään hautunutta vasikan poskea ja jälkiruokana oli suklaa ganache, espressokakkua ja jäätelöpallero. Pelko pikkuisista gourmet annoksista oli turha. Vaikka alkuun emme olisi popsineet tapaksia olisimme lähteneet vatsat täpösen täynnä. En jaksanut pääruokaa kokonaan ja nolona jätin sitä lautaselle. (Tarjoilijat olivat muuten hauskoja, mikä on vähintäänkin suotavaa! Turhan tärkeät, nipottavat pölkkypäät eivät oikein toimi minun kanssani…) Maistoin pikkutilkan viiniä kaikkien ruokien kanssa ja ne olivat hyviä kyllä. Jälkiruoan kanssa ehdotettu oli paras. Kun maistoin sitä ennen kuin olin pannut suuhuni jälkkäriä viini oli makeaa, mutta jälkkärin kanssa makeus hävisi ja se oli vain suloisen hyvää.

vasikanposkea

Ruoka oli ihanaa ja juuri se, että saa ravintolassa elämyksen johon ei itse yllä on minusta tärkeää. (No nythän rima oli kyllä alhaalla, mutta se ylittyi taivaita hipoen!)  Sain virikkeitäkin, maa-artisokat odottavat viikonloppua jääkaapissa ja tarjoan myös tapaksia - rakkaudella!

Opintomatka rakkaudella tehdyn ruoan pariin oli siis antoisa. Monessakin mielessä. Paitsi soppaideoita keittiöön kaipasin myös aikaa ystävän kanssa. Parhaan ystäväni. Ja rakastettuni. Me oltiin siis treffeillä. Ihan vaan huviksi kahdestaan. Aviomieheni ja minä.

Menkää treffeille ?

Love
xoxoxo
Hanna

Kommentit (1)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011