
Vuoden vaihtuessa koitan aina miettiä, mikä menneessä vuodessa on ollut parasta ja monena uuden vuoden aattona olen kysellyt sitä perheeltänikin, mutta vastauksia tippuu aika kehnosti. On sellainen tunne, että mainittavan asian tulisi olla SUURI, Lottovoitto, uusi parempi työ tai jotain vastaavaa, jotenkin mullistavaa. Mutta kuinka usein isoja juttuja tapahtuu? Aika harvoin varmaan. Sen sijaan pakahduttava onnen tunne voi lehahtaa paikalle ihan varoittamatta, keveästi kuin perhonen.
Uuden vuoden aattona sitten toivotaan kaikenlaista. Valetaan tinoja ja katsotaan eteenpäin tulevaisuuteen. Aloitellaan uusia harrastuksia ja tehdään lupauksia. Omalla kohdallani vain yksi uuden vuoden lupaus on toteutunut. Lupasin kerran pitää käteni ja kynteni kauniina koko vuoden – ja tein sen. Ilman poikkeuksia. Kaikki muut kymmenen hyvää ja kahdeksan kaunista ovat torpedoituneet melko nopeasti kun päivät ovat edenneet. En varmaan ole ainoa, jolle näin on käynyt! Kuitenkin pidän ajatuksesta kerran vuodessa syventyä miettimään tulevaisuuden toiveita ja mennyttä aikaa. Tosin teen sitä pitkin vuottakin, mutta jotenkin vuoden vaihde on sellainen hyvä nollaushetki.
Ehkä menneen vuoden huippuhetket, onnen muruset ja onnistumiset ovat muillekin hankalia muistettavia, kun niitä yhtäkkiä täytyy ryhtyä muistelemaan. Minulla on idea, joka auttaa tähän! Se on hyvien asioiden säilöminen purkkiin eli hilloaminen! Helppo juttu – näin se käy: aina kun olet onnellinen, ilahtunut, tyytyväinen tai saat hyvää palautetta jostain kirjoita se pienelle paperille. Taita lappunen ja sujauta ihanien asioiden hillopurkkiin. Äläkä pihtaile!! Kirjoita ylös kun bussikuski oli hauska, kun ilahduit oven avauksesta, kun sait kivan viestin, kun oivalsit jotakin. Kun vuoden lopussa alat availla lappusia, huomaat kuinka ihanaa elämäsi on! Olet säilönyt iloa ja onnea koko vuoden!
Kiitos kuluneesta vuodesta, Ihanaa uutta vuotta – ja paljon paljon lappusia hillottavaksi!
Hanna
Love
xoxoxo
Kiva piristys on ollut lukea positiivisia postauksiasi, joita, toivottavasti, myös jatkossakin saamme lukea.
Oikein ihanaa alkavaa Uutta Vuotta 2013!
Heiiiiiii Pirjo!!!
Superhyvää uutta vuotta ja kiitos palautteistasi ja kommenteistasi! On ollut ihanaa kirjooittaa ja ihanasti saan sitä myös jatkaa.
Hanna