Jo aiemmin olen täällä kertonut isäni tavasta kutsua tietynlaista saamattomuutta meksikolaisen kaktuskoiran elämäntyyliksi. Mikä se sitten olikaan? No siis meksikolainen kaktuskoira istuu kaktuksen päällä ja huutaa, mutta ei viitsi nousta ylös! Hahhaha! Oi kuinka usein sainkaan kuulla tuon vertauksen häneltä! Mutta nyt asiaan.

Olen viime aikoina kiinnittänyt huomioni merkilliseen asiaan. Erästä henkilöä kiusattiin työpaikalla parikymmentä vuotta. Hän kärsi ja sieti ja teki työnsä ja otti vastaan kaiken sen moskan mitä kiusaaja vain kykeni hänen päälleen viskaamaan. Ja sitä riitti. Jopa niin, että ulkopuoliset vierailijat nostivat kulmiaan kiusaajan käytökselle. Kiusattu oli asemassa, jossa hänen oli vaikeaa tehdä oikeastaan ainoaa järkevää ratkaisua – häipyä ja sanoa hyvästi! Vaikeaa mutta ei mahdotonta. Hän oli kuin meksikolainen kaktuskoira. Hän huusi, muttei viitsinyt nousta pois. Tai hänellä ei ollut voimia, rohkeutta tai hänen jalkansa olivat syystä tai toisesta halvaantuneet. Loikka ei onnistunut. Ja niin hän eli tuossa tilanteessa noin 20 vuotta.

Kyseisellä kiusaajalla on muitakin kohteita samassa työpaikassa. Jotkut heistä ovat viihtyneet työpaikassa pitempään jotkut lyhyemmän aikaa. Kaikilla näillä ihmisillä on yksi yhteinen ominaisuus jota en voi ymmärtää. Kukaan heistä ei sano kiusaajalle vastaan. Jokainen heistä kehuu ja ylistää kiusaajaa julkisissa tilanteissa. Kahden kesken he avautuvat ja kertovat miten kiusaaja heitä on kohdellut. Kun he ovat lähteneet kyseisestä työpaikasta he edelleenkin pitävät kohteliasta yhteyttä kiusaajaan. He ovat kaikki halvaantuneita. Olin juuri tilaisuudessa jossa oli läsnä suuri joukko näitä ihmisiä. Pidettiin puheita. Kiusaajat kiittivät kiusaajaa kohteliaasti erilaisista hyvistä asioista joita kiusaaja on tuonut heidän elämäänsä. Minun teki mieleni huutaa HERÄTKÄÄ PAHVIPÄÄT! Olin hiljaa ja mietin mistä ihmeestä on kysymys. Ja sitä mietin vieläkin.

Kaikessa ikävässä on mielestäni jotain hyvääkin. Varmasti kiusaaja on antanut hyviä opetuksia jne. Positiivinen ajattelu on hyvästä ja auttaa voimaan paremmin. Mutta taivas varjelkoon, onhan sitä nyt oltava rehellinenkin! On voitava myöntää, että joku on kusipää ja lakattava käyttäytymästä ’hyvin’. Paljon terveellisempää on käyttäytyä hyvin itseään kohtaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ei ole pakko ottaa vastaan kiusaajan tekosia, kannattaisi sanoa goodbye for good näkemiin ikuisiksi ajoiksi.

Kun minua kiusattiin koulussa äiti opetti olemaan kaiken sen yläpuolella. Älä ole huomaavinasikaan, hän sanoi. Heh – helppo sanoa…. Mutta ehkä juuri siitä on kysymys. Jos käyttäytyy hyvin ja hienosti ei menen samalle tasolle kiusaajan kanssa ja on parempi kuin hän. Ehdotan kuitenkin, että kiusattu ottaa elämästään niskalenkin, lähtee pois taakseen katsomatta ja katkaisee kiusaajaan kaikki siteet. Ei tervehdi kadulla, eikä yleisissä tilaisuuksissa. Se helpottaa kummasti!

Voimia kaikille joita kiusataan, avatkaa suunne, kerätkää voimanne ja HYPÄTKÄÄ!

Iloa uuteen viikkoon
Pus
Hanna

J.K. Niin ja koskaan ei voi tietää millaiseksi kiusatun elämä olisi muodostunut, jos hän olisi uskaltanut hypätä. Ihanaksi?

Kommentit (0)

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011