Seuraa vailla?

Olen viimepäivinä kuullut paljon sentapaisia ajatuksia, että vanhana, keski-ikäisenä, enää, tämänikäisenä, nyt… -ei voi enää ystävystyä tai rakastua, joten vaikka jotenkin tekisi mieli kirjoittaa joulujutuista, minusta tuntuu, että onkin pakko kirjoittaa ystävistä ja ystävystymisestä.

Oikeasti on niin, että ihmisen mahdollisuus uusiin ihmissuhteisiin ei ole riippuvainen iästä. Mutta rohkeudesta ja avoimuudesta kylläkin. Jos on mielessään päättänyt ettei saa uusia ystäviä tai löydä rakastettua, niin mikäpä siinä sitten! Asia on pihvi! Jatkukoon yksinäinen elämä.

Mutta entäs JOS… entäs jos vaan päättäisikin saada aivan pian uusia ystäviä ja tavata jonkun erityisen? Silloin on syytä on syytä pitää mieli avoimena ja vastaanottavaisena. Täytyy uskaltaa avata suunsa ja tehdä joku (edes pieni) teko ja saattaa olla että alkaa tapahtua ihania asioita. Ja alkaakin, olen siitä aivan varma, koska olen itse kokenut sen. Se on itsestä kiinni.

Minä olen kova kutsumaan ihmisiä kotiini. Vuosi vuodelta välitän vähemmän siitä, jos kaikki ei ole aivan siistiä ja kun siitä ei välitä itse, eikä hoe sitä kokoajan – ei siitä välitä kukaan muukaan. Useinhan on niin, etteivät ihmiset pyydä vieraita kylään, koska epäilevät että heidän kotinsa ei ole tarpeeksi jotakin: siisti, hieno, suuri, valmis, kaunis jne jne. Olen kiertänyt suomalaisia koteja 20 vuotta parin kodin viikkovauhtia ja voin vakuuttaa, että kaikkea olen nähnyt – enkä yhtäkään, johon ei voisi kutsua ihmisiä kylään. Olen ottanut tavakseni pyytää ihmisiä mieluummin kotiini, kuin kahvilaan, jos haluan tavata jonkun. Tilanteesta tulee ihan toisenlainen. Lämmin ja läheinen. Mutta hiukan rohkeutta se tietysti vaatii. Ja se vaatii sitä myös kutsun vastaanottajalta. Kuinka monta kertaa me sanommekaan, että hei, mennään joskus kahville! Jos kaipaat ystäviä, tartu tuohon lauseeseen heti! Sano, hyvä idea! Voisit vaikka tulla meille! Ja sovi saman tien päivä ja hetki!

Jos työpaikalla, koirapuistossa tai harrastusten parissa on joku yhtään kiinnostava ihminen, pyydä hänet kotiisi. Sano, että minä keitän kahvit, tuo sinä pullat. Ja kas kekkerit ovat valmiit, ilman suuria järjestelyjä!

Ikä tuntuu olevan useille jonkin sortin haaste. Ystävien pitäisi olla saman ikäisiä. Miksi ihmeessä? Vanhin ystäväni 84-vuotias ja nuorin jaa-a en edes tiedä, sen tiedän kyllä että enemmistö heistä on nuorempia kuin minä, mutta sen olen saanut selville vasta paljon ystävystymistä myöhemmin.

Tyttäreni oli töissä USA:ssa ja asuttuaan siellä jo jonkin aikaa, hän huomasi, että kaikki hänen sikäläiset ystävänsä olivat samassa työpaikassa hänen kanssaan. Hän ajatteli ettei se ole hyvä juttu ja päätti että seuraavana lauantaina, kun hän menee rannalle, hän hankkii uuden ystävän. Melkein koko päivä oli kulunut aurinkoa ottaessa ja hiukan ihmisiä tarkkaillessa. Sitten hän rohkaistui päätti mennä puhumaan eräälle tytölle joka makasi pyyhkeellään siinä lähellä. He ovat vielä tänäkin päivänäkin hyviä ystäviä. Ja kun tutustuu yhteen uuteen ihmiseen, tulee hänen mukanaan helposti muita lisää. Tässä tapauksessa se vaati vain yhden päätöksen: teen sen tänään!

Kävin hiljattain eräässä palvelutalossa vierailulla ja puhuessani johtajattaren kanssa hän kertoi, että heillä syttyy useinkin romansseja. Ja että tunteet roihuavat ihan yhtä voimakkaasti vanhuksilla kuin nuorillakin. Ja miksi näin ei olisi? Jos keho heikkeneekin, niin miksi tunteiden pitäisi niin tehdä?

Koskaan ei ole myöhäistä, koskaan ei ole väärä hetki, tarvitaan vaan hiukan positiivista päättäväisyyttä ja mitä vain voi tapahtua!

Love
xoxoxox

Hanna