Tämä aamu oli periaatteessa ihan ok. Heräsin aikaisin, kuten aina. Keitin kahvia, tein koko perheelle superaamiaisen, eli birchermüesliä. (Hedelmiä raastettuna, sitruunan mehua, saksanpähkinöitä, itse tehtyä mysliä, maustamatonta jugurttia ja agavesiirappia + tuoreita mustikoita) No tähän asti kaikki hyvin. Otin Hesarin, enkä löytänyt rillejä. Etsin hulluna ja sain hermarin, mikä on mulle epätyypillistä. Mies ehdotti, että ne löytyy autosta. Menin pyjamassa tonne napappiiri-ilmaan ja autossa ne oli. Rauha maassa. Aloin valmistautua Fustra-tunnille. Jumppa-asu ei löydy. Totaalihukassa. Haen kaikki kaapit, pyykit, kassit. Kaikki. Paitsi paikan jossa ne olivat. Jouduin ottamaan vara-asun. Vihaan sitä, koska se ei litistä mun vatsamakkaroita lainkaan, vaan ne pursuaa housunkauluksen yli ja mua oksettaa, kun katon itseäni peilistä.
Lähdin stadiin jumppa-asu valmiiksi päällä, koska menin teettämään kynnet ja siellä voi olla kuinka karmeen näköinen tahansa. Olin ahdistunut, kun mulla ei ollu kivaa paitaa päällä
/hyvaterveys.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/blog_full_17865kynnetonkunnossakuitenkin_0.jpg?itok=mjXphLkH)
No sitten jo hyvällä mielellä kauniissa kynsissä Fustraamaan. Juho odottaa ja on hyväntuulinen. Loistavaa. Aletaan treenaamaan. En osaa mitään. Y-h-t-ä-ä-n m-i-t-ä-ä-n. Normaalisti itken treenissä jos teen esimerkiksi kahvakuulatreenin joka saa suolet pellolle tai jos saan joogassa tehtyä jonkun liikkeen jota en koskaaan koskaan koskaan kuvitellut osaavani (ei tapauksessani kovinkaan haastavia liikkeitä, mutta siis ylitän itseni)
Nyt itketti vähän väliä raivosta. En osannut siis mitään.
Juho komentaa rutistamaan sen sormet hajalle lattiaa vasten mun lavoilla, enkä saa mitään voimaa mihinkään ja olen ihan hajalla. Yritän. Keskityn minkä pystyn kaikkiin 360000 eri asiaan ja koitan muistaa hengittää (teen senkin tietysti ihan väärin. tana.)
No hups. Sitten se tunti onkin jo vierähtänyt. Menen pukkariin ja jarrutan vessan kohdalla, menen sinne, panen oven lukkoon ja itken oikein tehokkaasti ja pitkään. &%€@@& grrrrr en osaa mitään.
Oli kivaa. Must tulee varmaan suora joku päivä.
Ajelin kotiin ja olin tuntevinani ne lihakset joilla kiskotaan lapoja alaspäin. Nytkyttelin niitä, kunnes tajusin et ne varmaan on väärät lihakset. Ajattelin vatsarutistuksia. En osannut tehdä niitäkään. Ja kun Juho tietysti puristi niitä ja näytti mitä pitää tehdä, hän sai aina käteensä - ei suinkaan lihaksia - vaan läskiä.
Pari kolme viikkoa kuulemma menee, että alkaa sujua. Yksi ilonaiheista on se, ettei se Juhokaan helpolla pääse.
Ryhtiä päivään
Hanna
PS Söin laskiaispullan – mantelimassalla.
PS 2 jumppa-asu löytyi pyykkinarulta kun tulin kotiin. Katsoin sen aamulla kolme kertaa...
heippa!
Kynnet on hienot,ja mun piti heti googlata toi Fustra tunti:)Sehän on varmasti mukava ja tehokasta(ryhti paranee ja selkä vaivat?).Tunti kuulema tapahtuu melko pienessä porukassa,eli jos ei ihan hiffaa liikettä ei pääse piiloon:)
Näitä päiviä tulee meille kaikille,sä oot niin mahtava ilopilleri ja persoona ,että aina tulee hyvälle tuulelle kun katselin ohjelmia joissa juonsit:)Tsemppiä jumppa tunneille ja muutenkin.
Hei Emmi,
Fustraa tehdään aina henkilökohtaisen valmentajan kanssa - onneksi! Sillä on se sen verran vaikeaa ainakin aluksi.
Kiitos kauniista sanoistasi <3 ja iloa!
Hanna
Hei Hanna!
Ymmärrän tuskasi, Juho menee kuin höyryjuna ja piiskaa älyttömästi. Olin viime kevään 50 tuntia Juhon kanssa ja syksyllä n. 10 tuntia kunnes siirryin Jessen piiskattavaksi. Mutta on tuloksia tullut; ryhti on ojentunut, hartiat tasaiset (ei luisut) painoa tippunut muutaman kilon. Olisin toivonut että enemmän, mutta taitaa ikä (yli 50 v) jo pistää niin hanttiin (arvaan mitä Juho tähän sanoisi). Mutta fustraaminen on niin ihanaa, että siihen jää koukkuun. Eikä pääse lintsaamaan treenatessa. Tsemppiä sinulle, äläkä masennu, meitä kankeita on muitakin.
Sirpa!
Piiskattavana jälleen tänään :) hahahah! Mutta ei ollut kamalaa - oli ihanaa! Aijon laihtua, kyllä enemmän sillä nappasin itselleni vähän liikakiloja viime vuonna. Laihari alkaa huomenna. Sen piti alkaa jo tänään, mutta avaimet jäi kotiin, mistä seurasi sellainen ketjureaktio, että päivästä ei tullut täydellinen ruokavalion suhteen!
Ans kattoo koska lempifarkut solahtaa päälle! Kiitos tsemppauksesta ja samaa toivon sulle!
Hanna