Tuliaisia Sveitsistä

Kun olin pieni, isäni matkusti paljon. Pääsin usein mukaan lentokentälle häntä vastaan ja muistan vieläkin hyvin, kun juoksin täyttä vauhtia tullin läpi suoraan hänen syliinsä. Moni asia oli silloin toisin. Seutulan lentokenttää olivat kuokkimassa rattijuopot ja itse lentokenttärakennus oli vain pitkä parakki. (Kun sitten tämä nykyisen lentokenttärakennuksen ensimmäinen osa valmistui sen edelleen upeasta, mutta kalliista massiivipuulattiasta nousi suuri kohu.) Kun isä kaappasi minut syliinsä sain aina hänen taskustaan ’lentokonekarkkeja’. Ne olivat tahmeita ja sitkeitä hedelmäkaramelleja joita jaettiin koneen laskeutuessa matkustajille syötäväksi, etteivät korvat menisi lukkoon. Kotona isän laukusta löytyi sitten muitakin ihania yllätyksiä. Siitä pitäen olenkin ollut tuliaisilla pois pilattu ? ihanaa!

Ostelen tuliaisia mielelläni itsekin, sekä muille, että itselleni. Pikkuhiljaa ne ovat muuttuneet. Parhaita tuliaisia, tai siis matkamuistoja, ovat nykyään ajatukset. Arjesta poissa ollessa, uudet ajatukset valtaavat tilaa. Matkoilla herää ajatuksia asioista, jotka eivät mitenkään liity matkaan, aikaan eikä paikkaan, mutta tietysti myös ajatuksia jotka syntyvät siitä mitä näkee ja kokee. (tarvitsisiko tuota edes sanoa?)

Viiden päivän reissuni Zugiin sai pääni sekä tyhjäksi että täydeksi. Olin siellä ystäväni luona ja näin mitä on sveitsiläisen pikkukaupungin arki koululasten kotiäidin vinkkelistä katsottuna. Tuntuu hassulta, kuinka erilaista se on kuin meillä. Sveitsi on kuitenkin niin lähellä. Isoin ero oli ehkä se, että lapset haetaan joka päivä kotiin lounaalle kahdeksi tunniksi. Mutta rutiineihin kuului myös paljon sellaista joka on meille tuttua vuosien takaa kuten se, että sunnuntai on pyhäpäivä. Silloin tulee olla hissun kissun, kerrostalossa ei saa pestä pyykkiä, ei mekasteta, ei leikata nurmikkoa j.n.e. Jotenkin kaipaan sitä erilaista sunnuntaita aina välillä. Ei puhettakaan että kaupat olisivat auki – vietetään rauhallinen päivä, syödään vähän parempaa ruokaa, ulkoillaan ja levätään. Tuliaisina siis idea ottaa iisisti sunnuntaisin ja erottaa se muutenkin arjesta. Hyvä idea! Niin eikä siellä muuten ollut oikein missään vapaata langatonta yhteyttä nettiin – sekin rauhoittaa kummasti ja auttaa pysymään hetkessä.

Yhtenä iltapäivänä lähdin extempore patikoimaan vuorelle. Aluksi minun piti vain tehdä pikku pyrähdys, mutta nälkä kasvoi syödessä, kun hinkusin parempia ja parempia kuvia Alpeista. No hullustihan siinä meinasi käydä, kun aurinko laski, enkä tiennyt paljonko matkaa ihmisten ilmoille edes oli. Mutta taivas, että nautin siitä! Ne maisemat, se rauha, puhdas ilma ja lehmät. Ihanaa! Muistelin Johanna Spyrin Heidi -kirjoja ja kiipesin eteenpäin. Joo, kyllä sitä kiipeämiseksi saattoi sanoa, niin jyrkkä oli rinteen profiili, vaikka polkua kuljinkin. Hyvä matkamuisto – en tule koskaan unohtamaan sitä, siellä se on samassa lokerossa kuin moottoripyörällä ajo Saharassa, auringon nousu yksinäisellä rannalla Kreikassa ja moni muu. Mutta rinteille palaan, se on aivan varmaa. Enkä suksilla, vaan vaelluskengät mukanani.

Ystäväni hemmotteli minua ihanilla aterioilla, joista aion kokeilla kotona ainakin sitruunakanaa, kylmäsavulohipiirakkaa ja lohisalaattia. Matkoiltahan tarttuu aina jotain myös keittiöön! Tällä kertaa myös konkreettisemmin, sillä ostin lentokentältä tuliaisiksi valmista juustofondueta. Raastettu juusto ja mausteet olivat valmiina pussissa, ei mitään kuivaa pulveria vaan ihan ehtaa raastetta. Sekoitussuhde oli yhtäpaljon Gruyère ja Vacherin juustoa eli motier-motier, niin kuin sain oppia. Tänään teimme lounaaksi ulkoilun jälkeen fonduen ja olihan se aivan järkyttävän hyvää. Pata ei ollut sellainen kuin kuuluu, mutta teflonkattila toimi ihan hyvin, kun alla lämmitti spriiliekki.

Ai niin, kiinnostava uusi tuttavuus oli myös birchermüesli jota jo koitin tehdä. Tuli aika hyvää. Kun resepti on oikein hyvä, laitan sen tänne.

Niin, sitä vaan, että kyllähän kengät on aina kivoja tuliaisia matkoilta, mutta hyvää seuraa, ruokaa ja elämyksiä ei kyllä voita mikään!

Jolodadii ja hoo!

Hanna ?