Stressi stressi strsessi, hirveä stressi painaa päälle. Sydän hakkaa, välillä rintaakin puristaa ja migreeni vaanii nurkan takana, päätä särkee koko ajan. Tätä on jatkunut nyt pari päivää. Ihan typerää! Ei ole kysymys kovin isosta asiasta, vain siitä, että torstaina tapahtui muutamia aikataulumuutoksia, jotka muodostivat tulevasta viikostani tosi tiukan. Mutta haloo! Kyllähän minä – ihanan elämän matkasaarnaaja tiedän keinot miten voida hyvin stressin kourissa! Ei pidä stressata, vaan elää hetkessä ja ottaa rennosti, selvä kuin pläkki! Mutta oi voi enhän minä onnistu tässä ollenkaan.

No siis tulevan viikon jokainen hetki on täynnä iltaan saakka ja kaikessa on oltava täysillä mukana. Tehtävät ovat haasteellisia ja stressaavaa on, kun jännitän selviydynkö haasteista kunnialla (tietenkin selviän!!) ja sitten vielä se pikku asia, että jokaiseen asiaan liittyy kaikenlaista valmistelua ja tavaroiden hakemista jne. Jolle ei oikeastaan ole aikaa lainkaan.

Olen takonut päähäni (onkohan se siksi kipeä?) että ”älä ajattele koko ensi viikkoa isona kakkuna, älä ajattele ensi viikkoa ollenkaan, ole hetkessä” ja saman tien kun tuo ajatus on ajateltu, tuskailen kuinka ehdin päällystää kynttilänjalat sammalella kuvausta varten ja saanko kiinni sen yhden tärkeän henkilön jota olen koittanut tavoittaa jo monta viikkoa jne.

Hullunmylly pyörähti käyntiin oikeastaan jo perjantaina, jolloin aamuni alkoi kun lähdin kotoa jumppapuvussa klo 9.00 Hypoxiin, jota testaan tätä blogia varten. Päivä päättyi sitten juhla-asussa klo 21.00 kun olin juhlimassa Glorian –blog awards gaalassa. Olin saanut kunnian olla valitsemassa Suomen parasta ja kauneinta sisustusblogia. (Kaikki mitä siis tarvitsin päivän aikana arkivaatteista gaalavermeisiin saakka, oli auton takapenkillä kaikenmaailman kasseissa!)

Tulin kotiin rättiväsyneenä, mutta onnellisena. Juhla oli ihana, tapasin rakkaita ihmisiä ja bloggaajat olivat aivan super ihania. Raikkaita, innostuneita ja viehättäviä. Voittajat olivat häkeltyneitä menestyksestään ja tunsin heidän ilonsa itsessäni.

Ennen kuin olin aavistanutkaan kuinka hullu viikko oli edessä, olin kutsunut ystäviä lauantaiksi kylään. Yksi heistä, Piki, tuli meille jo aamusta kanssani leipomaan ja tekemään ruokia. Yhtäkkiä tajusin, että migreeni saapuu kutsumattomaksi vieraakseni. Sahalaita kuvio välkkyi silmässä. Sanoinkuvaamaton pettymys! Mitä tehdä? Peruutanko juhlat? Se olisi ainoa järkevä teko. Keho tiesi, että on aika ottaa iisisti. Otin täsmälääkkeen ja mietin. Päätin kuitenkin, että juhlat pidetään. Leivoimme hiljaisesti kunnes tapahtui jotain…

Tein sosekeittoa ja kaadoin kuuman liemen blenderiin. Olin tehnyt niin aiemminkin, Kun kuvasimme Neljän tähden illallista. Silloin kaikki neste lensi pitkin poikin ja kamera tallensi koko hauskuuden. Pätkää näytettiin varmaan sata kertaa telkkarissa! No nyt pidin varani ja painoin kantta tiivisti. Ja mitä tapahtui! Suppilovahverokeitto levisi kuin varpusparvi ylt’ympäriinsä pitkin keittiötä. Piki sanoi vaan, että ”ota rauhassa, mä siivoon” jouduin pyöräyttämään soppaa vielä uudelleen ja nyt painoin kantta entistä tiukemmin. Ja sama toistui! Jälleen sopat seinillä. Ulvoimme naurusta!

No kaverit tulivat sitten neljän aikoihin ja viihtyivät iltaan saakka. Mukanaan he toivat kukkia ja kakkuja. Istuimme söimme ja pulisimme. Vieraina oli siis vain naisia. Yksi joukosta on muuttanut ulkomaille ja päätimme soittaa Face Time puhelun hänen kanssaan. Siitä tuli sellainen soppa, johon yksikään mies ei olisi pystynyt! Yhtäkkiä Mia ei maailmalla kuullut mitä puhuimme ja hän päätti soittaa samaan aikaan. Se ei kuitenkaan ollut hyvä idea, sillä tietokone, jota käytimme oli yhteydessä nettiin juuri tuon puhelimen kautta. Lopputuloksena kaikki huusimme hänelle että EIIII! (koska silloin Face Time näköpuhelu tietokoneen kautta katkeaisi) no vaikka kuinka huudamme, hän ei luonnollisestikaan kuule! Näytämme peukkua alas, hän ei ymmärrä, huudamme samalla, hän ei kuule, ulvomme naurusta, vatsaan sattuu…Hän soittaa, kuvayhteys katkeaa, puhelu katkeaa, hän päättää soittaa toisen ystävän puhelimeen, se on kotona, näytämme ’kaula katkeaa’ merkkiä, ulvomme naurusta, Mia kysyy meiltä ties mitä, vastaamme huutaen, hän ei kuule!! Tätä hullutusta jatkuu ja jatkuu, kunnes luovutamme naurusta vatsat kipeinä.

Tästä tässä tämän päivän tarinassa oli kyse! Ystävien kanssa on helppo unohtaa huolet ja olla hetkessä! Anna aikaa juhlalle, ystävyydelle, ystävälle ja itsellesi kiireenkin keskellä – Se maksaa vaivan!

Ihanaa päivää ja viikkoa

Love

Hanna

xoxoxox

Kommentit (4)

Mia

Meistä ei tulisi kummoisiakaan miimikoita, mutta koomikoita aivan varmasti. Vieläkin kuulen sun ulvovan naurun... :D Ihanan näköiset kakut ja noi kukkaset! Olisinpa ollut paikalla...

Hanna H

Mä pelkään blendereitä ihan sikana, koska toi keittojuttu on käynyt mulle parikin kertaa. Olen päätellyt, että se johtuu siitä, että keitto on lliian kuumaa ja siksi se laajenee blenderiä käyettäessä. Mutta kenellä on aikaa sitä jäähdytellä!

Hanna Sumari

Hey Girls Mia ja Hanna,

Juu ei - meistä ei olisi miimikoiksi! Tämä on ihan selvä asia!

Tosta blenderi asiasta on saatava selko - vai pitäisikö alkaa käyttämään sauvasekoitinta?

Hanna

Seuraa 

Blogiarkisto

2012
2011