Kaksi tarinaa – siitäs sait Hanna Sumari!

Asiat ovat niin kuin niitä katsoo. Kirjoitin aiemmin tänne kaksi versiota samasta tarinasta. Eilen kompastuin somasti omaan erinomaisuuteeni ja sain kuopukseni pahoittamaan mielensä ja ihan syystä.

Kas näin sitä mentiin:

Heräsin lauantain vastaisena yönä migreeniin, joka johtui kireistä niskalihaksista. Otin lääkkeet ja nukuin aamuyön levottomasti. Kun nousin ylös olin kärttyinen ja kipeä. Kuopuksellani on hierojan lahja ja ihanasti hän möyhensi niskojani ja veri alkoi kiertää pikkuhiljaa jumittuneeseen niskaani. Join aamukahvin ja lähdin kaupunkiin jouluostoksille, sieltä ruokakauppaan ja sitten kotiin. Olin aivan poikki, nälkäinen ja vähintäänkin ärsyyntynyt olio. Kotihommat hoidettuani kirjoitin keittiöitä käsittelevään blogiini ’Keittiön kautta’ sapekkaan kirjoituksen siitä kuinka ärsyttävää on, kun asioita ei tehdä kunnolla keittiössä. Sain koko tarinan

aikaiseksi siitä, että jääkaapissa, oli pari astiaa ilman kantta, roskis oli täynnä ja tiskikoneessa lasit olivat eri paikassa, kuin mihin minä ne laitan.

Olisin voinut kirjoittaa tarinan myös siitä, kuina ihanat juhlat kuopus ystävineen piti. Heidän tapansa viettää pieni joulujuhla yhdessä lahjoineen ja herkkuineen oli sydänlämmin. Kynttilän valoja, lahjapaketteja, glögiä ja leivonnaisia, ihanaa joulumusiikkia. Kaikki olivat nähneet vaivaa juhlan onnistumisen eteen ja lopputulos oli sen mukainen! Kaikki jäljet olivat korjatut kun tulin kotiin ja viimeiset vieraat kiittelivät ovella iloisina ja hyväntuulisina.

Kaikki siis kerrassaan 10+! Mutta mitä sitten tapahtuu? Kiukkuisena ja väsyneenä kyllästyn keittiön siivoukseen ja puran koko potin blogiin, jossa tyttäreni leimautuu huonoksi huushollin hoitajaksi! Oho! Tyttäreni näkee kirjoituksen ja on pahoillaan ja ymmällään.

Kylläpä sattui, kun tajusin mitä oli tapahtunut. Ja olin ymmälläni itsekin. Miten näin pääsi käymään? Tähän olisi varmasti auttanut se vanha hokema, että laske kymmeneen ennekuin suutut. Olisi pitänyt ottaa kuppi teetä ja fiilistellä pieni hetki ja kas – kaikki hyvin taas.

Kaupoissa ja liikenteessä on näinä päivinä sama tunnelma kuin minun kiukkuisessa tekstissäni. Ihmiset juoksevat otsat kurtussa paikasta toiseen, törmäävät, eivät anna tietä, eivät pidä ovea auki, tiuskivat ja käyttäytyvät kuin pölkkypäät. Miksi? Saadakseen aikaan ihanan joulun. Täytyy toivoa, että kaikilta löytyy hetki siihen hengähdykseen ennen H-hetkeä, ettei kiukku vie juhlalta loistetta. Väsymys, kiire ja stressi ovat huonot ainekset hyvään keitokseen.

Lähden nyt siivoamaan omat sotkuni tuolta keittiöstä ja toivon, että pystyn parempaan jatkossa. Toivon myös rentoa meininkiä ja hyvän huomaamista isosti kaikille. Kiitän omia lapsiani ja heidän ihania ystäviään kaikesta mitä he ovat minulle opettaneet.

Pus
Hanna – tonttu jouluna ja muulloinkin.